URAPOLKU & KOKEMUS

20+ vuotta -
johtaja kasvaa kokemusten myötä.

CIO, IT Director, DPO, IT Manager, hallituksen pj — 

Yli 20 vuoden kokemus ICT-johtamisesta, digitalisaatiosta ja transformaatiosta vaativissa yrityksissä, kansallisissa ja kansainvälisissä, start-up:sta pörssiyhtiöön. Toiminut johtoryhmän jäsenenä, raportoinut suoraan toimitusjohtajalle ja hallitukselle.

Yhdistän analyyttisen ajattelun ja käytännön tekemisen niin, että päätökset voidaan tehdä faktapohjaisesti ja viedä sujuvasti käytäntöön riskeeraamatta liiketoimintaa. Tavoitteenani on aina jättää jälkeeni toimiva kokonaisuus.

Palveluliiketoiminta | SaaS | B2B-myyntiyhtiö | Valmistava teollisuus | Sovelluskehitys | Life Science | Healthcare | Start-up | Pörssiyhtiö | Kansainvälisyys


JOHTAMISEN AIKAJANA

Urapolku vuodesta 1994

2025 – nykyhetki

Interim CIO / CDO / CAIO / COO

Oma yritys

Interim-johtaja, asiantuntija ja advisor yrityksille, hallituksille ja organisaatioille.

Autan yrityksiä tilanteissa, joissa teknologia alkaa muodostaa riskin kasvulle, kannattavuudelle tai jatkuvuudelle.

Fokus ICT-strategiassa, teknologiainvestoinneissa, operatiivisen toiminnan vakauttamisessa, vaatimustenmukaisuudessa sekä SaaS-palveluiden jatkuvuudessa ja tietoturvassa.

Interim CIO/CDO/CAIO/COO | Advisory | 900–1200 €/pv

2023 – nykyhetki

Hallituksen puheenjohtaja

Motolla Oy · Lahti

Hallitusjäsenyys ja puheenjohtajuus yrityksen kehittämisessä.

Hallitustyö | Corporate governance

2021 – 2025

Chief Information Officer

Mediconsult Oy · Helsinki

Johtoryhmän jäsen. Vastuu 3 M€ ICT-budjetista, 6–30 suorasta alaisesta ja 15 kriittisestä toimittajasta.

Rakensin ICT-toiminnon alusta alkaen ja johdin digitaalista muutosta, joka tuki kustannustehokkuutta ja kasvua tiukasti säännellyllä toimialalla varmistamalla turvalliset, skaalautuvat ja vaatimustenmukaiset järjestelmät.

Rakensin ICT-hallintamallin alusta alkaen, rekrytoin 6 asiantuntijaa ja otin hallintaan 15 toiminnan kannalta kriittistä toimittajaa 12 kk aikana.

Johdin digitaalista muutosta tiukasti säännellyllä toimialalla rakentamalla turvalliset, skaalautuvat ja vaatimustenmukaiset järjestelmät. Toteutin yrityksenlaajuisen ICT-strategian, joka vähensi palvelukatkoksia 35%, mahdollisti 24/7 SaaS-toiminnot ja vahvisti liiketoiminnan jatkuvuutta sekä asiakkaiden luottamusta.

3 M€ budjetti | 30 alaista | SaaS | Terveydenhuolto | Sovelluskehitys | ISO 27001 | MDR | GDPR

2020

Tietosuojan asiantuntijaryhmän jäsen

Sosiaali- ja terveysministeriö

Jäsen tietosuojan asiantuntijaryhmässä ja kyberturvallisuuden alatyöryhmässä.

Hallintoneuvosto | Tietosuoja | Kyberturvallisuus

2019 – 2020

Chief Information Officer (CIO)

FINBB — Finnish Biobank Cooperative · Helsinki

Johdin biopankkipalvelujen kansallisen tutkimusalustan digitalisaatiota ja rakensin toimintamallin, joka vahvisti ekosysteemin yhteistyötä ja mahdollisti uuden liiketoiminnan. Tehostin kansainvälisesti tutkijoiden pääsyä näytteisiin ja mahdollistin liiketoiminnan skaalautuvan kasvun innovatiivisten alustojen avulla.

Kehitin Fingenious® -tutkijaportaalia, joka mahdollisti tarjousprosessin muutoksen 4 viikosta muutamaan päivään ja kolminkertaisti digitaalisten kansainvälisten tutkimusprosessien määrän (2019–2020).

7 järjestelmää → 1 | Fingenious | Biopankki | Tutkimusdata | Kansainvälinen palvelu

2013 – 2019

Head of IT & Data Protection Manager

Attendo Suomi · Helsinki

Vastuu 12 M€ budjetista ja 35 ICT-asiantuntijasta. ICT Board puheenjohtaja, joka vastasi liiketoimintojen yhteisen teknologiakehityksen suunnittelusta ja strategiasta.

Skaalasin ICT-ympäristön ja suunnittelin sekä toteutin digitalisaatio-ohjelman tukemaan organisaation kasvua 2 000 → 12 000 työntekijään yli 250 korkean tietoturvan yksikössä. Toteutin M&A ICT-integraatiot ja carve-out -järjestelyt yritysjärjestelytilanteissa. ICT- turnaround ja kustannukset ‑15 % samalla kun liikevaihto kaksinkertaistui. GDPR-ohjelma 12 000 henkilölle..

12 M€ budjetti  | 35 asiantuntijaa | 12 000 FTEä | M&A | Carve-out | GDPR | IPO

2010 – 2013

IT Director, Global ICT Operations

Incap Oyj · Vantaa

Johtoryhmän jäsen. Vastuu 1 M€ budjetista ja kansainvälisestä ICT-tiimistä neljässä maassa (Suomi, Intia, Viro, Hongkong).

Rakensin ICT-palvelut alusta alkaen, suunnittelin ja toteutin ICT-strategian sekä teknologiakehityksen vastaamaan liiketoiminnan muuttuvia tarpeita haastavan uudelleenjärjestely aikana. Saavutin 25 % kustannussäästöt järjestelmäympäristön konsolidoinnilla.

1 M€ budjetti | 4 maata | 25% säästöt | IFS ERP | Globaali tiimi

2007 – 2010

IT Manager

EFG Toimistokalusteet Oy ja EFG Tuolituotanto Oy · Helsinki, Lahti

Johtoryhmän jäsen. Johdin ja modernisoin ICT-toimintoja sekä myynti- että tuotantoyrityksessä. Loin skaalautuvan kehityssuunnitelma organisaation muutoksessa ja EFG-konsernin järjestelmiin integroitumisen aikana. Saavutin 25 % kustannussäästöt tietoliikenneympäristön uudistuksella.

Fuusio | 3D-design | 25% säästöt

1994 - 2005

IT Coordinator · CAD Designer · Technical Designer

Asko Office Furniture & EFG Asko · Lahti

Useiden teknisten ja IT-roolien kautta johtoasemaan isojen yritysjärjestelyjen aikana. Osallistui ERP-järjestelmien ylläpitoon ja euromuutoksen valmisteluihin.

IT-koordinaattori | CAD | ERP | Tekninen suunnittelu

1996 — 1997

Interim Design Consultant

Suunnittelutoimisto Luotola · Lahti

AutoCAD R12/R13 -pohjaisten suunnitteluratkaisujen kehittäminen ja toimitus pk-yrityksille.

Yrittäjä | AutoCAD | Tekninen suunnittelu

Kiinnostaisiko yhteistyö?

Tällä hetkellä saatavilla heti - jutellaan tarpeestanne.